Ilmoittaudu Pouta-ajatushautomoon 13.5.2023!

Norsu on käynnistänyt Jaksamisen jäljillä hankkeen, jonka tavoitteena on tukea yhdistystoimijoiden jaksamista ja turvata vapaaehtoistoiminnan jatkuvuutta. Hanke toteutetaan tammi-kesäkuussa 2023. 

Yhdistysten vapaaehtoisten jaksaminen, vapaaehtoisten ikääntyminen, nuorten mukaan saaminen ja tehtävien kasautuminen nousevat esiin yhä useammin. Tarvitsemme nyt teidän yhdistystoimijoiden apua ja tietotaitoa ratkaisujen löytämiseen.

Hankkeessa toteutetaan ajatushautomo Tyrnävän Markkuulla lauantaina 13.5.2023 klo 9:30-15:00. Paikkana on Markkuun Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloinen. Entinen kyläkoulu sijaitsee osoitteessa Ängeslevän Ylipääntie 6, 91800 Tyrnävä.

Työpajassa työstämme yhdessä työkalupakkia yhdistystoimijoiden jaksamisen ja toiminnan tueksi. Työkalupakkiin kootaan mm. erilaisia työhyvinvointiin, vapaaehtoistoiminnan arjen käytäntöihin ja vertaistukeen liittyviä toimintamalleja. Työkalupakkia päästään testaamaan käytännössä vuonna 2024 käynnistyvässä jatkohankkeessa.

Toukokuinen työpaja on osallistujille maksuton. Tarjoamme osallistujille aamu- ja iltapäiväkahvit/teet sekä lounaan (lohikeitto). Ilmoita meille mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot. Jokainen vastaa itse omista matkakuluista työpajaan.

Työpajan toteuttaa Kokoamo. Työpajan vetäjinä toimivat Hilma Heikkinen ja Katariina Imporanta, joilla molemmilla on pitkä kokemus yhdessä tekemisen kehittämisestä.

Et tarvitse erikoisosaamista tullaksesi mukaan – riittää, että asia on sinulle tärkeä ja haluat kertoa oman mielipiteesi yhdistystoimijoiden jaksamiseen. Voit osallistua, vaikka et olisi ollut mukana hankkeen aikaisemmissa tilaisuuksissa. Haluamme mukaan erilaisista lähtökohdista tulevia yhdistystoimijoita (esimerkiksi aktiivinen yhdistys, hiipuvan toiminnan yhdistys, monessa yhdistyksessä mukana oleva toimija, yhdistyksestä eronnut). Mukaan voivat tulla myös vapaaehtoiskoordinaattoreina ja yhdistysten kanssa toimivat henkilöt. Mukaan kaivataan kaikenikäisiä toimijoita. 

Jaksamisen jäljillä -hanke on tarkoitettu kaikille Norsun alueen kuntien (Hailuoto, Liminka, Lumijoki, Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki ja Tyrnävä) vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille ja yhdistysten kanssa työtä tekeville. 

Lisätietoa hankkeesta voit kysyä Ninalta, 050-384 4472, nina.kurunlahti(at)nousevarannikkoseutu.fi

Ilmoittautuminen työpajaan on päättynyt!

Lue lisää hankkeesta

Tutustu työpajojen vetäjiin