Lauteita Lumijoen lakeuksilta
Lumisaunat on ponnistanut 2000 asukkaan Lumijoelta yhdeksi Suomen suurimmista laudetuotteiden valmistajista.

Suomessa on laskettu olevan noin 3,2 miljoonaa saunaa. Saunoja on enemmän asukasta kohden kuin missään muualla maailmassa. Suomalaiset istuvat saunan lauteilla yli 200 miljoonaa kertaa vuodessa. Hurjia lukuja! LS Lumisaunat Oy heittelee löylyä Suomen saunabisnekseen Lumijoelta käsin.
Lumisaunat aloitti toimintansa 13 vuotta sitten kesällä 2011. Tällä hetkellä yritys on yksi Suomen suurimpia laudetuotteiden valmistajia.
– Heti lähdettiin liikkeelle rohkeasti neljän miehen voimin ja siitä me sitten ollaan kasvettu vuosi vuodelta, noin 10-40 pinnaa joka vuosi, muistelee toimitusjohtaja Jarno Käräjäoja ja jatkaa:
– Viime tilikausi oli aika tarkkaan kolme miljoonaa ja viime kesänä meitä oli 24 henkilöä firmassa töissä.
Viime vuonna Lumisaunat teki noin 4000 laudetta, joista 800 meni Oulun seudulle ja lähikuntiin. Muuten lauteet menevät ympäri Suomea, mutta pääkaupunkiseutu on selkeästi isoin markkina-alue.
– Lisäksi toimitetaan kiukaita, valaistuksia, paneeleita, lasi- ja suihkuseiniä ja jonkin verran tehdään avaimet käteen saunaremontteja Oulun seudulla, Käräjäoja listaa.
Lumisaunojen tuotantotilat sijaitsevat Lumijoella, jossa tuotantopäällikkö Timo Kukkohovi vastaa tehtaan arjen pyörittämisestä. Kivijalkamyymälä on Kempeleessä, jossa asiakkaat pääsevät tutustumaan erilaisiin saunaratkaisuihin näyttävässä saunastudiossa.
Lumijokisuus ja kotimaisuus valttina
Useita yrityksiä vaivaa maaseudulla krooninen työntekijäpula, mutta Lumisaunat ei kuulu tähän joukkoon.
– Nuoret haluaa tulla meille kesätöihin ja se luo pohjaa tulevaisuudelle. Meillä on tosi monta työntekijää, jotka ovat aloittaneet meillä kesätöistä ja sitten valmistumisen jälkeen työllistyneet meille, Käräjäoja kertoo.
Lumisaunat on 2000 asukkaan Lumijoen suurimpia työnantajia ja suurin osa tehtaan työntekijöistä on paikallisia.
– Me halutaan pitää kiinni hyvän työnantajan maineesta ja siihen panostetaan jatkuvasti. Tuotannon kehittäminen luo työmukavuutta ja parempia olosuhteita työntekijöille, Käräjäoja selventää.
Tehtaalla on panostettu muun muassa ilmastointiin, purun ja pölyn – varsinkin hienopölyn poistoon.
– Siellä on tosi kiva käyttää vieraita tutustumassa tuotantotiloihin. Välillä kuulee ihmisten ihmettelevän, että ei olisi uskonut puusepänteollisuuden olevan näinkin siistiä, Käräjäoja naurahtaa.

Tuotantopäällikkö Timo Kukkohovi Lumijoen tehtaalla.
Saunoilta vaaditaan nykyään enemmän
Saunalta vaaditaan vuosi vuodelta enemmän. Tämä on näkynyt Käräjäojan mukaan varsinkin kerrostalopuolella.
– Ennen oli kaikilla peruslaudetta, nyt asiakas kiinnittää enemmän huomiota kokonaisuuteen ja haluaa viimeisteltyä laudetta, lasiseinää, valaistusta ja parempaa kiuasta.
– Saunaa mietitään nyt samaan tapaan kuin muutakin kodin sisustusta. Lauteen materiaali ja tyyli antaa erilaisia vivahteita tuoksuun ja värimaailmaan. Valaisulla on iso merkitys tunnelman luomisessa.
Ylivoimaisesti eniten Lumisaunoilla menee tällä hetkellä lämpöhaapaa ja tervaleppää. Myös kotimaisuus on nostanut päätään viime vuosien aikoina enemmän, kun kuluttajat haluavat tietää mistä materiaalit tulevat.
Rahoituksesta apua yrityksen perustamisessa
Käräjäojan mukaan Leader-rahoitus helpotti toiminnan aloittamista yrityksen alkutaipaleella, koska investointeja oli luonnollisesti paljon. Tuesta oli myös apua yrityksen kasvamisessa, kun Lumisaunat muutti nykyisiin toimintatiloihin Lumijoelle.
– Muutettiin isompiin ja uudempiin tiloihin sekä lisättiin ja uudistettiin konekantaa, Käräjäoja selventää.
Asuntorakentamisen taantuma on tuntunut jonkin verran myös Lumisaunoilla, mutta pientä valonpilkahdusta on jo näkyvissä.
– Ollaan saatu uusia asiakkuuksia, mikä on loiventanut notkahdusta. Kun rakentaminen taas kiivastuu niin kasvu on mahdollista. Esimerkiksi Suomessa on vielä paljon kaupunkeja ja kuntia, missä tehdä kauppaa.
Markkinointi ja näkyvyys on iso haaste yrityksille. Vaikka yrityspuolella ei Oulun seudulla olisikaan sellaista tekijää, joka ei Lumisaunoja tietäisi, niin yksityispuolella riittää töitä.
– Tavoite on, että meidän logo iskostuisi ihmisten mieliin koko Suomessa. Silloin kun tarvitset saunanlauteet, mielikuviin pomppaa Lumisaunat, Käräjäoja visioi.