Jaksamisen jäljillä
Nouseva Rannikkoseutu ry ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry toteuttavat vuosien 2024-2027 aikana Jaksamisen jäljillä hankkeen, jonka tavoitteena on tukea ja lisätä yhdistystoimijoiden jaksamista.
Jaksamisen jäljillä hankkeessa turvataan yhdistystoiminnan jatkuvuutta tilanteessa, jossa yhdistystoimijoiden hyvinvointia ja yhdistystoimintaa uhkaavat erilaiset sisäiset ja ulkoiset muutostekijät. Yhdistystoimintaan kohdistuvat yhteiskunnalliset toiveet ovat kasvaneet ja paikoin yhdistystoiminta on hiipumassa, kun uusia toimijoita yhdistyksiin on vaikea saada. Samaan aikaan kiinnostusta vapaaehtoistoimintaa kohtaan kuitenkin on olemassa.
Hankkeessa pilotoidaan esiselvitysvaiheessa yhdessä yhdistysten kanssa koottua jaksamisen työkalupakkia. Hankkeessa toteutetaan hyvinvointikokeiluja, joilla lisätään vapaaehtoistoimijoiden hyvinvointia, vahvistetaan yhdistystoiminnan muutoskykyä, lisätään vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä sekä pyritään kasvattamaan yhdistystoiminnan arvostusta. Hankkeessa pilotoidaan yhdistystoimijoiden alueellinen vertaistuki- ja mentorointiverkosto. Kuntien järjestö- ja osallisuustyön vahvistaminen, kuntien keskinäisen vertaistukiverkoston rakentaminen ja järjestöyhdyshenkilöiden hyvinvoinnin huomioiminen ovat hankkeen kuntatason kokeiluja, joiden avulla vahvistetaan mm. yhdistysten ja kuntien välistä kumppanuutta.
Hankkeen tavoitteena on uusien jaksamista tukevien toimintamallien käyttöönottaminen ja vakiinnuttaminen osaksi
yhdistysten ja kuntien arkea. Hyvinvoivista toimijoista rakentuvat yhdistykset tuottavat enemmän toimintaa ja palveluita jäsenilleen ja alueen asukkaille. Toimiva yhteistyö yhdistysten kanssa tuo kunnille lisäresurssia maaseudun ja palveluiden kehittämiseen.
Toiminta-alueena on Nouseva Rannikkoseutu ry:n alueen kunnat (Hailuoto, Liminka, Lumijoki, Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki ja Tyrnävä) ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n kumppanikunnat (Haapavesi, Pudasjärvi, Pyhäjärvi, Raahe, Reisjärvi ja Vaala). Hankkeen kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat vapaaehtoispohjalta toimivien yhdistysten vapaaehtoiset ja yhdistykset sekä kumppanikunnat ja niiden osallisuus- ja järjestöyhteistyötä tekevät työntekijät.
Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta.