Rahoitusta Oulu2026 juhlavuodelle
Norsulla on maaseuturahaston tukien lisäksi käytössä omat, alueemme kuntien rahoittamat, pienet Leader tuet (Yritys, Yhteisö ja Nuoriso Leader). Nyt näiden rinnalla on uusi Oulu2026-pientuki, jolla rahoitetaan Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä pieniä projekteja yhteensä 20 000 eurolla.
Tuki on tarkoitettu rekisteröidyille yhdistyksille sekä aikuisten ja nuorten ryhmille, joissa on vähintään 3 jäsentä. Tukea voi saada 300-800 euroa per projekti. Projekti on toteutettava vuoden 2026 aikana ja Norsun alueella.
Tuen avulla voi järjestää esim. kokonaan uuden tapahtuman tai uudistaa jo olevaa tapahtumaa. Tuen avulla voi toteuttaa myös monenlaisia kulttuuria edistäviä tempauksia, työpajoja tai vaikkapa yhteisöllisiä taideteoksia. Kulttuurin esille tuomisessa on lupa käyttää mielikuvitusta ja luovuutta. Tärkeintä on, että projektilla tuotettava toiminta on kaikille avointa. Lisäksi projektin tulee liittyä kulttuuripääkaupunkivuoden teemoihin.
Tuen hakuajat ovat 5.5.2025-30.9.2025 ja 1.10.2025-28.2.2026. Molemmilla hakukierroksella jaetaan tukea korkeintaan 10 000 euroa. Hakemukset käsitellään lokakuussa 2025 ja maaliskuussa 2026.

