Norsu palkitsi vuoden 2022 toimijoita

Nouseva Rannikkoseutu ry:n vuosikokouksen yhteydessä julkistettiin ja luovutettiin palkinnot Norsun toiminta-alueen vuoden 2022 maaseudun kehittäjälle, tulokkaalle, virkahenkilölle sekä parhaalle Nuoriso Leader -hankkeelle.

kuvassa norsu-palkinnot

Maaseudun kehittäjä: Temmeksen kyläyhdistys ry, Tyrnävä 

Temmeksen kyläyhdistys perustettiin 10 vuotta sitten. Aktiiviset toimijat pistivät töpinäksi ja olivat heti mukana monessa tapahtumassa, kunnostivat vanhaa urheilukenttää ja tekivät ensimmäiset avaukset työllistämisessä mm. maisemanhoitotöihin. Aktiivinen toiminta huomioitiin Norsun vuoden 2013 Tulokas tittelillä. Kyläyhdistys sai pian tämän jälkeen Temmeksen Kotiseutuyhdistykseltä lahjoituksena kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Väinölän talon. Ja tästä alkoi uurastus, jotta talo saataisiin yhteiseen käyttöön. Koko rakennus tehtiin käytännössä kokonaan uusiksi. Talkootunteja laskematta ja eri rahoituskanavia hyödyntäen Väinölän avajaisia juhlittiin 2020. Väinölä tarjoaa nyt upeat puitteet tapahtumille ja kokouksille. Tilaa käyttävät ahkerasti oman kylän asukkaat ja yhdistykset kuin kauempaakin tulevat vieraat. Mutta laakereille ei jäädä lepäämään. Yhdistyksen katseissa siintävät jo uudet projektit mm. nuorten harrastustoiminnan parantamiseksi sekä matkailu- ja vapaa-aikapalveluiden kehittämiseksi.  

On ollut hienoa seurata teidän yhdistyksenne toimintaa näin rahoittajankin silmin. Myönnetyillä tuilla olette saaneet aikaan monia asioita ja positiiviset vaikutukset asukkaiden hyvinvointiin ja kylän vetovoimaisuuteen ovat olleet mittaamattomat. Avainasemassa olette olleet te aktiiviset vetäjät ja kaikki talkoolaiset. Tulevaisuudessa me tarvitsemme maaseudulla juuri tällaista pitkäjänteistä, eteenpäin katsovaa kehittämistyötä. Suuri kiitos teille ja jaksamista tuleviin ponnistuksiin.   

 

Tulokas: Lyhde ry, Raahe 

Lyhteen juuret ovat Lampinsaaren kyläkoulun lakkauttamisessa 2020. Yhdistys perustettiin kannatusyhdistyksenä turvaamaan kyläkoulun tulevaisuus ja säilyminen yhteisöllisen toiminnan tyyssijana sekä uuden palvelutoiminnan mahdollistajana. Raahen kaupungin kanssa sovittiin heti kättelyssä yhteistyöstä ja kiinteistön ylläpidosta, sillä aikaa, kun yhdistys etsisi tiloihin yrittäjiä ja toimijoita. Samalla polkaistiin käyntiin tilojen remontointi uutta toimintaa varten. Kahden vuoden sisällä aloittamisesta tiloissa toimii nyt Gunnarin Kartanon palvelu- ja lomakeskus. Kartano tarjoaa leirikeskus- ja majoitustoimintaa, kokous- ja juhlatiloja, erilaisia harrastetiloja sekä ruoka- ja ravintolapalveluita. Toiminnan kärkenä on hyvinvointipalveluiden tarjoaminen kaikenikäisille ja siihen yhdistyksen uudella nimelläkin viitataan (Luodaan yhdessä eväitä elämään). Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää niin työllistämistoiminnan kehittäminen, kansainvälisen toiminnan jatkaminen tiimi-leirin innoittamana kuin kokeellisen kaivosmuseon toteuttaminenkin.   

On ollut mahtavaa nähdä, miten suurella sydämellä te olette asioita tehneet! Hyvänä esimerkkinä aidosta yhteistyöstä ovat laajat verkostot, joiden kanssa toimitte. Gunnarin Kartanosta on tullut todellinen monipalvelukeskus, joita maaseudun kylillä tarvitaan. Kuulemme teistä varmasti pian lisää.  

 

Virkahenkilö: Limingan elinvoimapalvelut (erityisesti Teemu Haapala ja Laura Kelhä) 

Limingan kunta on tehnyt pitkäjänteisesti töitä kehittämisen ja hanketoiminnan parissa. Kunnalla on merkittävä rooli alueen toimijoiden ohjaamisessa erilaisten tukimahdollisuuksien pariin ja kunnan panostus asiakkaiden neuvontaan on pantu merkille Norsussa jo vuosien ajan. Limingan elinvoimapalvelujen avulla tehdyt hankehakemukset ovat olleet laadukkaita ja kunta on toteuttanut myös itse monia hankkeita.  

Yksittäisten toimijoiden neuvonnan lisäksi Limingan Kehitys Oy on hallinnoinut useampia yritysryhmähankkeita ja tämä työ on nykyisellä rahoituskaudella entistäkin tärkeämpää. Erityisesti Norsu on tehnyt yhteistyötä Teemu Haapalan ja Laura Kelhän kanssa. Haluamme kiittää teitä liminkalaisten toimijoiden tukemisesta ja avustamisesta hankemaailman kuvioissa sekä loistavasta kumppanuudesta aluekehittämisessä! 

 

Nuoriso Leader -stipendi (200 €): Alisma/Ponipuuhapäivät, Liminka 

Maija Tuomalan yritys Alisma NY tarjosi päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille monipuolista tekemistä hevosharrastuksen parissa. Ponipuuhapäivät nimellä kulkenut toiminta oli selkeä, hyvin suunniteltu ja markkinoitu. Yritysidea pohjautui nuoren omaan harrastuneisuuteen ja tahtotilaan tarjota lapsille kivaa tekemistä, joka poikkeaisi tavallisesta ratsastuskoulusta. Tarvetta yrityksen palvelulle selvästi oli, sillä asiakkaita riitti. Yrittäjä nappasi yrityksellään 2. sijan Karhun luola yrityskilpailussa 13-17-vuotiaiden sarjassa. Tuomala on hyvä esimerkki siitä, kuinka positiivisella ja ennakkoluulottomalla asenteella voi syntyä hienoa, uutta toimintaa, jolla nuori voi työllistää itse itsensä.  

Linkki Alisman Ponipuuhapäivä-videoon https://www.youtube.com/watch?v=gB4XStYtzyE