Kymmenen vuotta monialaista järjestöyhteistyötä Pohjois-Pohjanmaalla

Vuonna 2024 Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunta juhlii kymmenettä toimintavuottaan. Erityisiä juhlallisuuksia ei ole suunnitteilla, mutta vuoden aikana halutaan korostaa järjestötyön vaikuttavuutta entistäkin voimakkaammin.

”Pohjois-Pohjanmaan järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä on vahvistunut merkittävästi vuosi vuodelta. Kymmenessä vuodessa yhteistyö on tiivistynyt ja vaikuttavuus kasvanut”, totesi puheenjohtaja Esa Aunola Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan kokouksessa 5. helmikuuta.

Keskustelussa korostui erityisesti edunvalvonnan tärkeys. Siihen on tarve ja siinä järjestöjen monialainen yhteistyö on vahvuus. Edunvalvontaan halutaan juhlavuonna neuvottelukunnan toiminnassa panostaa. Tarkoitus on tavoittaa niin päättäjiä kuin kansalaisiakin, ja nostaa järjestöjen ja myös neuvottelukunnan tekemää työtä ja tuloksia esiin eri foorumeilla. Ohjelmassa on tapaamisia, neuvotteluja, kannanottoja, kunta-järjestöyhteistyön selvitys ja infoa neuvottelukunnan toiminnasta eri kanaviin.

Juhlavuoden kruunaa jo perinteeksi muodostunut järjestötekopalkinto ansioituneelle järjestötoimijalle. Sen kriteerit ja osallistumisohjeet julkistetaan myöhemmin.

Nouseva Rannikkoseutu ry:n toiminnanjohtaja Riikka Hautala edustaa järjestöneuvottelukunnassa alueen Leader-ryhmiä.

Pohjois-Pohjanmaan Liiton logo